Energialoikka Oulun malliin – Väliotolla öljylämmityksestä neljännen sukupolven kaukolämpöön

Väliotto on HögforsGST:n kehittämä kytkentämalli kaukolämmön lämmönjakokeskuksiin. Väliotto hyödyntää kaukolämmön tuloenergiaa huomattavasti nykyisiä kytkentämalleja tehokkaammin. HögforsGST:n liiketoimintajohtaja Juha Virkki luonnehtii väliottoa mullistavaksi keksinnöksi.

– Kaukolämpöalalla ollaan siirtymässä perinteisestä kolmannen sukupolven järjestelmästä kohti neljättä kaukolämpösukupolvea (4GDH), joka on entistä älykkäämpi, energiatehokkaampi ja ympäristöystävällisempi. Energiatehokas väliotto on kaukolämpöä mullistava keksintö, sillä se mahdollistaa matalampien paluulämpötilojen myötä koko järjestelmän energiatehokkuuden parantamisen, Virkki kertoo.

Oulun Energian tuotepäällikkö Markku Sutisen mukaan Oulun Energia lähti väliottopilottiin mukaan mielellään.

– Väliotto vaikuttaa olevan yksinkertainen ja toimiva innovaatio. Lisäksi sen asentaminen on yhtä helppoa kuin perinteisenkin lämmönjakokeskuksen. Kannatamme ehdottomasti tämän kaltaista kehitystä, Sutinen sanoo.

Väliottokytkennän toimintaperiaatteista ja hyödyistä voit lukea lisää täältä

Tehokkaamman väliottokytkennän avulla kaukolämmön virtaamaa voidaan pienentää

Järjestelmä toimii heti ensimmäisissä kohteissa – tutkitusti

Oulussa on siis kääritty hihat ja alettu toimiin neljänteen kaukolämpösukupolveen siirtymiseksi, kun syksyllä 2020 kahteen Pateniemessä sijaitsevaan rivitalokiinteistöön asennettiin väliotolla varustetut FiksuGST -älylämmöjakokeskukset. Rivitalokiinteistöt on rakennettu 1990-luvun loppupuolella ja niiden alkuperäinen öljylämmitysjärjestelmä saneerattiin kertaheitolla uusimman teknologian älylämpöjärjestelmäksi. Rivitaloissa on yhteensä 47 asuntoa. Ensimmäisen lämmityskauden tulokset ovat mieluisaa luettavaa.

– Väliotto on toiminut täysin odotetulla tavalla, eli jäähtymä on parantunut useilla asteilla. Teknisiä ongelmia ei ilmennyt kertaakaan, joten ensimmäinen pilottikohde onnistui loistavasti, Virkki iloitsee.

Välioton toiminnasta ja tehokkuudesta oli ennen tätä lämmityskautta tehty HögforsGST:n omien laskelmien lisäksi tarkempi selvitys suunnittelu- ja konsulttitoimisto AFRYn toimesta. AFRYn tekemän selvityksen pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä. Teoreettisille laskelmille saatiin tukea ensimmäisen lämmityskauden aikana, kun Olli Krankka tutki opinnäytetyössään välioton tehokkuutta. Käytännön tutkimus osoitti AFRYn laskelmat paikkansa pitäviksi ja välioton todellakin parantavan kaukolämmön jäähtymää myös keskitalven kovilla pakkasilla, vaikka välioton tehokkain toiminta-aika ajoittuu lämmityskauden leudommille keleille. Markku Sutisella oli korkeat odotukset väliottoteknologiaa kohtaan, ja jo ensimmäisellä lämmityskaudella nuo odotukset pystyttiin täyttämään.

– Väliotto vaikutti jo ennakkolaskelmien perusteella toimivalta ratkaisulta, joten ennakko-odotukset olivat korkealla tasolla. Tutkimuksen mukaan väliotto paransi kaukolämmön jäähtymää astetolkulla, ja tästä saimme viimeisen vahvistuksen sille, että tässä on ideaa. Aiomme jatkaa tutkimuksia välioton vaikutuksista myös tulevalla lämmityskaudella, Sutinen kertoo.

Virkki painottaa myös HögforsGST:n tuotekehitystiimin panosta projektin onnistumisessa.

– Tuotekehitystiimimme teki mahtavaa työtä, kun ensimmäinen prototyyppi toimi juuri niin kuin pitääkin. Myös itse prosessi oli todella sujuva, sillä väliotto saatiin jalostettua ideasta toimivaksi käytännön ratkaisuksi alle vuodessa.

Väliotto edistää kaukolämmön kehitystä

Juha Virkki uskoo välioton olevan tärkeä pala 4GDH-palapelissä ja vauhdittavan vihreää siirtymää kohti vähähiilisempää yhteiskuntaa.

– Väliotto on yksi iso tekijä kaukolämmön kehityksessä, mutta digitalisaation merkitystä ei tule myöskään unohtaa. Väliotollisessa FiksuGST-keskuksessa on nimittäin muutakin kuin energiatehokas kytkentä: se on nykyaikainen, älykäs datanjakokeskus, jonka älyominaisuuksista hyötyvät niin kaukolämmön kuluttajat kuin tuottajatkin. FiksuGST:n ja välioton kaltaiset innovaatiot ovat ystävällisiä sekä ympäristölle että kukkarolle, Virkki luettelee.

Myös Markku Sutinen nostaa esiin, että välioton hyödyt näkyvät sekä kuluttajalle että energiayhtiöille.

– Väliotto pienentää kaukolämmön virtaamaa, mikä voi hyödyttää esimerkiksi Oulun Energian asiakkaita matalampien perusmaksujen muodossa. Samalla energialaitoksen pumppauskustannukset pienenevät ja tuotannon hyötysuhde paranee. Suuren mittakaavan hyötyjen saavuttamiseksi väliottolaitteita pitää tietysti olla paljon, mutta jostain on aloitettava, Sutinen puntaroi.

Väliottoteknologia on herättänyt ansaittua kiinnostusta myös muualla Suomessa: olemme toimittaneet väliotollisia lämmitysjärjestelmiä tätä kirjoitettaessa jo mm. Poriin, Vaasaan, Helsinkiin, Turkuun ja Kotkaan. Tämä kielii siitä, että väliottoteknologia on otettu suomalaisten energia-alan toimijoiden keskuudessa vastaan erittäin positiivisesti. Myös Ruotsissa on herätty välioton tuomiin mahdollisuuksiin: ensimmäiset väliotolliset ruotsalaiskiinteistöt kytketään verkkoon kuluvan vuoden aikana.

Tulevaisuuden kilpailukyky rakennetaan tänään

Oulun Energia on viime vuosina ollut mukana useissa kehityshankkeissa, joissa pilotoidaan erilaisia 4GHD-ratkaisuja mm. Kaukovainion ja Karjasillan alueilla. Markku Sutisen mukaan tämä on osoitus Oulun Energian halusta panostaa energiatehokkuuden kehittämiseen.

– Energiatehokkuus, oli se sitten asiakkaan tai energialaitoksen ansiota, on yhteinen tehtävämme. Pyrimme Oulun Energialla tekemään parhaamme ja näyttämään, että olemme aktiivisesti mukana energiatehokkuustalkoissa, Sutinen kertoo.

Juha Virkki on mielissään Oulun Energian halusta kehittää kaukolämpöä ja omaa liiketoimintaansa ajan hermolla.

– Oulun Energia on oivaltanut, että muutos on tehtävä tänään, jotta kaukolämmön kilpailukyky ja tehokkuus paranee tulevaisuudessa. Oulussa rakennetaan neljännen sukupolven kaukolämpöä määrätietoisella ja pitkäjänteisellä tavalla. Se on hieno asia koko alan kannalta, Virkki toteaa.

Virkin mukaan erityisesti kaukolämmön laitekannan uusiminen on kriittisen tärkeää, jotta neljännen sukupolven kaukolämmön hyötyihin päästään kunnolla käsiksi.

– Kolmannen sukupolven laitteilla ei yksinkertaisesti voida tehdä neljännen sukupolven kaukolämpöä. 4GDH vaatii erilaiset, älykkäät ja paremmin jäähdyttävät laitteet, Virkki painottaa.

Neljännen sukupolven kaukolämpöjärjestelmä tukee polttamatta parhaita lämmön tuotantomuotoja ja ylijäämälämmön hyödyntämistä. Hienointa 4GDH:ssa on, että nykyinen kaukolämpöjärjestelmän jakeluverkko on hyödynnettävissä myös 4GDH tarpeisiin. Näin ollen mikään aiemmin tehdyistä investoinneista ei mene hukkaan, vaan ne voidaan edelleen hyödyntää teknisen käyttöikänsä loppuun saakka. 4GDH takaa kaukolämmityksen hintakilpailukyvyn erillistuotantoon verrattaessa, ollen kuitenkin yhtä käyttövarma ja reilusti ympäristömyönteisempi kuin perinteinen kaukolämpöjärjestelmä.

Tutustu Oulun väliottokohteen lämmönjakohuoneeseen!

Ota yhteyttä

Digikuvanro 140312YEp001 valokuvaus 2011-10-26 valokuvaaja: Eweis, Yehia digiluokitus: digioriginaali sisältökuvaus: Ateneumin julkisivu, kuvattu 12.3.2014 Tove Jansson -näyttelyn avajaisia edeltävänä päivänä; Ateneum-rakennus, arkkitehtuuri digitointilaite: Canon EOS 5 D Mark III kuvankäsittelyohjelmisto: Photoshop CS5 rakennus, arkkitehtuuri, ateneum, fasadi, julkisivu, banderolli

Juha Virkki

Liiketoimintajohtaja / Engineering Services

+358 505505266
juha.virkki@hogforsgst.com